Nykynaisen hyvinvointiniksit on melko tuore opus kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin saloihin. Amerikan tyyliin itseapukirja.
Kosmetologina tämän tyylinen kirja kiinnostaa ammatillisesti. Mutta kirja on karvas pettymys viimeiselle sivulle saakka.
Jo alkuvaiheessa katsoin kirjoittajan lähteet ja kiitokset kirjan lopusta. Niitä löytyikin sivun verran; lääkäriä ja tohtoria oli joka lähtöön, mutta kauneudenhoitoalan ammattilaiset - kosmetologit, parturi-kampaajat ja estenomit- loistivat poissaolollaan.
Nykynaisen maailmassa kauneus on kaiken A ja O, joten odotin lähteiksi muitakin kuin tukielin lääkäriä! Ihotautilääkäriäkään ei löydy tohtorien listalta. Ja kyllä teksti onkin sen mukaista.
Kaikki "kosmetiikka" joutaa romukoppaan ja jopa roskakoriin asti. Hiukset voi pestä leivinjauheella kuin minäkin puutosaikana. Kaikki muotoilutuotteet ovat yhtälailla vain rahastusta. Fööniä ei saa missään tapauksessa käyttää eikä liioin suoristusrautaa eikä kiharrinta. Menepä siinä sitten töihin: suihkun raikkaana!?
Kirja ettenee aakkosjärjestyksessä ja iho on kirjan ehtoo puolella. Terveyttä koskevat luvut ovat mielestäni jokseenkin asiallisia, mutta kun astumme takaisin kauneutta käsittelevään osioon kirjoittajan asenne saa vihamielisen sävyn.
Vain apteekista saatavat tuotteet ovat käyttökelpoisia ja rahansaväärttejä. Meikit ovat täyttä turhuutta ja rahastusta. Naurettavin vinkki mikä kirjasta löytyy kuuluu näin: "Akne ihon näppyjä ei kannata peittää meikkivoiteella. Se on turhaa. Muutamat näpyt voi taputella piiloon peitepuikolla."
Tähän voin vastaukseksi sanoa, että jos asiakkaalla on akne näppyjä on ememmän kuin muutama ja meikkivoide paras peittäjä hintansa puolesta. Tietysti voi kulkea pussi päässä tai jos haluaa tuoda esiin kansainvälisyyttään niin voi sonnustautua vaikka burkaan!
Loppumietteeksi kirjasta jää ettei oma hyvinvointini mennyt kuin miinuksen puolelle kirjan vaikutuksesta! Olisin luullut että niinkin arvostetussa asemassa kuin Kauneus ja Terveys lehden päätoimittajana toimineen naisen tietävän että kosmetiikka on muutakin kuin itse voide.
Muistaakseni Elizabeth Arden on sanonut: " Me emme myy kosmetiikkaa, me myymme toivoa!"
Tuulia