Minulla oli kovat positiiviset odotusesta tästä kyseisestä kirjasta, koska kaverini kehui kirjaa kovasti. Ja ihan hyvähän se oli. Kirja oli kirjoitettu kivalla tavalla, ainut mikä häiritsi oli, että teksti oli niin pientä ja sitä oli niiin paljon.
Kirjaan oli koottu eri brändien tapauksia, esimerkiksi ”case Itella”. Näissä eri caseissa kerrottiin esimerkiksi miten posti on muuttanut brändinsä Itellaksi ja miksi he näin tekivät, entä miksi Kalevala-korua valmistetaan Suomessa eikä Kiinassa vaikka se olisi siellä paljon halvempaa, ja miten yritys pysyy tuottoisana korkeista tuotantokustannuksista huolimatta. Näitä eri tarinoita oli mukava lukea ja olivat ne opettavaisiakin. Nyt osaan ymmärtää paremmin mitkä kaikki pienetkin asiat saattavat vaikuttaa yrityksen menestykseen, tai toisessa tapauksessa sihen, että miksi yritys ei menesty.
En ole ennen edes miettinyt miten jonkin leipä-brändin pussi vaikuttaa ostopäätäöseen, että valikoimme leivänkin sen mukaan miten kivannäköisessä pussissa se on. Esimerkiksi kun pieni leivänvalmistaja firma toi markkinoille aivan uudenlaisen leivän, joka oli ensimmäinen leipä joka myytiin paperisessa pussissa. Se pärjäsi ensiksi hyvin, mutta kun tunnettu suuri leivänvalmistaja Vaasan&Vaasan toi samanlaisen leivän markkinoille,joka oli edukkaampi, pienen firman leivän myynti pieneni huomattavasti. Sitten he keksivät uudistaa heidän leipänsä pussin ihan uudennäköiseksi, ja leivän myynti nousi huimasti. Hauskaa oli myös lukea siitä, kun Biolan toi tv-mainontaan biisin: "yks kakkaa, kaks kakkaa ja muuta sitten ei tarvitakkaan", jossa mainostettiin kanankakka lannotetta, niin lannoteen myynti nousi huomattavasti. Näin huomasin miten se vaikuttaa ihmisten ostokäyttäytymiseen, kun johonkin tuotteeseen on liitetty mieleenpainuva biisi.
Casejen väleissä oli aina teoria tekstiä ja sitä oli niin paljon ja juuri se oli vaikealukuista, ja monia asia menikin minulta ihan ohi. Siellä oli myös aina väkillä joitain kaavioita joista en juuri mitään ymmärtänyt. Kirja ei kuitenkaan ollut mitään pakkopullaa lukea, ja voin suositella sitä muillekin. Minun pitäisi vaan itse opetella siihen lukutyyliin ettei kaikkea tarvitse lukea, vaan tuostakin olisin voinut hyppiä osan näistä ”tylsistä” teksteistä yli, mutta ei luonto anna periksi..
-Iina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti