Vaihtoehtoiset hoito- ja lääkintämuodot ovat kovassa nousussa ympäri maailmaa. Aromaterapia on yksi vanhimpia ihmisen käyttämiä hoitomuotoja. Koululääketiede väheksyy vielä nykyäänkin luontaistuotteita, vaikka se saisi kiittää nykyisiä vaihtoehtohoitoja olemassa olostaan.
Kirjassa, Aromaterapia, kerrotaan selkeän sivujaon avulla niin aromahoitojen historiasta, hoidon ideologiasta sekä itse hoitoöljyistä. Ajankohtaisuutensa hoitomuoto osoittaa loistamalla kirkaana tähtenä useankin hoitolan hinnastossa. jos ei nimeltä mainittuna niin usein ainakin hoitavana ainesosana hoitolan tuotteissa.
Eteerisillä eli haihtuva öljyillä on paljon ja monenlaisia vaikutuksia ihmiseen. Ne eivät ole pelkästään kosmeettisia tuotteita, sillä ne imeytyvät ihon läpi verenkiertoon ja niin niiden on tarkoituskin toimia. Lisäksi tuoksu on ihmisen vahvin muistiaisti. Öljyjen tuoksut voivat herättää voimakkaitakin muistoja ja tunnetiloja.
Kirjaa lukiessani aloin ymmärtää paremmin miksi monet luottavat ja tukeutuvat vaihtoehtoiseen ja kokonaisvaltaisempaan hoitoon. On mielenkiintoista ajatella että nautinnollisella hieronnalla pystyy hoitamaan lihakset rennoiksi, stressin ja väsymyksen tiehensä ja vaikkapa päänsäryn tai ruuansulatusvaivat kaikki yhdellä kertaa!
Minä ainakin valitsisin hieronnan särkylääkkeen asemasta!
Tuulia