Mitä on uusi markkinointi? Ensimmäisen markkinointia käsittelevän kurssin yhtenä tarkoituksena oli ottaa tästä selvää. Informaatio tuli löytää itse, kirjoista lukemalla. Kirjojen käsittelyissä puhuimme paljon sosiaalisesta mediasta.
Jonkun kirjassa oli kerrottu inbound ja utbound markkinoinnista, ja lukija oli saanut otteen uuden markkinoinnin sekavasta vyyhdistä.
Omista kirjoistani en mielestäni löytänyt vastausta siihen mitä eroa uudella ja vanhalla markkinoinnilla on. Sosiaalinen media on mielestä vain väline markkinoinnin tekemiseen eikä markkinointi tyyli. Ja jos puhutaan vanhasta niin ollaanko sitten jo kivikaudella?
Näin kerran dokumentin markkinoinnin isästä David Ogilvystä. Hän mullisti mainontaa 1940 –luvulla, mutta koska hän ei pitänyt televisiota merkittävänä markkinointi keinona hän menetti markkinaosuuttaan yrityksille jotka hoksasivat television voiman. Lehtimainokset ovat siis olleet out jo 50- 60 –luvulta lähtien, vai ovatko?
Nyt 2000 –luvulla televisiomainonta alkaa olla out. Ihmiset surffaavat netissä kiireisinä ja heidät yritetään saada pysähtymään ponnahdusikkuna- ja banderollimainoksilla. Mutta nämä keinot saavat vain savun nousemaan korvista, kun yrität päästä haluamasi tiedon luokse.
Hakiessani tietoa tämän kirjoituksen pohjaksi ensimmäinen klikkaukseni oli viidakkorumpu oy blogi kirjoitus uudesta markkinoinnista. http://viidakkorumpu.blogspot.com/2009/05/uusi-markkinointi.html
”Näyttää siltä, että ns. uusi markkinointi tarkoittaa henkilökohtaisuutta ja palvelua, jopa internetissä.” kirjoittaa Jari Liitola. Kun mietin kirjojen käsittely tuokioita, huomaan olevani samaa mieltä.
Sitten aloinkin miettiä uutta ja vanhaa markkinointia kauneudenhoitoalan kannalta. Mikä nyt sitten onkaan in ja mikä out?
Jos kampaamolla tai hoitolalla ei ole nettisivuja, sitä ei ole olemassa. Ei riitä että löydyt hakusanojen perusteella Enirosta ja muusta yrityshakukoneesta. Nettisivujen sisällönkin tulisi olla hyvää ja informatiivista ja kaikenlisäksi interaktiivista asiakkaiden kanssa.
Tuotteet ja lahjakortit pitää saada tilattua kotiin netin kautta, sillä auta armias, jos joudut lumipyryssä kävelemään liikkeeseen, missä oikeasti saisit henkilökohtaista palvelua! Ja sitten mietitään sormi suussa mikseivät ihmiset osta merkkikosmetiikkaa kaupasta, kun sen saa tilattua netistä kotiin, mahdollisesti vielä 70% alennuksella jos käyttää citydeal.fi sivustoa.
Henkilökohtaisuutta ja palvelua pitää saada kasvottomalta koneelta mihin aikaa vuorokaudesta tahansa. Mutta jos olet eksynyt kauppaan ja yritän myyjän palvella sinua HENKILÖKOHTAISESTI: olen tyrkittämässä omaa tuotettani, olen VAIN tietyn sarjan edustaja, enkä tietenkään tiedä muusta kosmetiikasta mitään ja lisäksi saan huudot, koska asiakas ei saa vain katsella rauhassa!
Mutta toisaalta naiset haahuilevat kaupassa lehdestä revityn paperinpalan kanssa haluavat juuri kaikki kyseisen jutun tuotteet, hinnalla ei ole mitään väliä koska tuotteilla pärstästä tulee juuri sen näköinen kuin lehdessä. Vaikka tuotteita ei koskaan avattaisikaan!
Niin että kuinkas out ne lehtimainokset sitten olivatkaan…
Olen ehkä saanut narun päästä kiinni ja voin vain toivoa, ettei narukerä vyöry yliseni, kun yritän aukoa sen saloja!
Tuulia
Tuulia

