Hae tästä blogista

tiistai 30. marraskuuta 2010

Uutta ja vanhaa

Olisi tarkoituksena nyt kertoa minun ajatuksiani uudesta ja vanhasta markkinoinnista, varoitan jo etukäteen etteivät nämä ajatukset välttämättä ole sitä mitä uusi ja vanha markkinointi todellisuudessa ovat. Mutta näin minä olen asiaa järkeillyt. Ja on muutenkin vaikea kirjoittaa omaa tekstiä, kun on lukenut muutamien muiden tuotoksia vastaavasta aiheesta, mutta yritetään :)

Ennen tämän kurssin alkua en ollut osannut ajatellakaan, että on olemassa uutta ja vanhaa markkinointia. Jälkeenpäin ajatellen on hyvinkin selvää, että myös tämä on jaoteltu ajan mukaan. Olen käsittänyt niin, että vanha markkinointi on enemmänkin mainontaa esimerkiksi lehdissä, flyereissä jne. Uusi markkinointi sen sijaan on kokonaisuudessaan internetissä, jota hyvin suuri osa väestöstä selaa päivittäin. Mieleeni tuleekin heti, voiko internet hyödyttää mainostajaa enää kauaa, kun sieltä löytyy miljoonia muitakin samankaltaisia mainoksia. Toivottavasti kyllä. Internettiin voidaan tehdä yritykselle kotisivuja, monet ovat facebookissa, twitterissä, youtubessa ja vaikka vallan missä. Mielenkiintoista olisi tietää, kuinka paljon näiden sivujen tekijät tienaavat meidän uuden markkinoinnin aikakaudesta :)

Koska nyt on tarjolla markkinointia joka lähtöön, yritysten tuleekin olla tarkkana missä itseään mainostaa. Ajattelin tässä lähinnä kauneudenhoitoalan yrityksiä etenkin pieniä. Kampaamo, joka on ollut samalla paikalla jo kymmeniä vuosia ja asiakaspiiri on lähinnä 60 -vuotiaista mummoista ylöspäin, on turha varmaan lähteä mainostamaan internetiin. Toki moni eläkeläinenkin käyttää jo internetiä, mutta kärjistetään nyt hieman, kyllä nämä vanhemmat ihmiset taitavat hyötyä enemmän perinteikkäistä lehtimainoksista, joita selailla aamukahvin parissa.
Itse huomasin omassa  työpaikassani, ettei lehdissä markkinointi/mainonta auttanut juuri lainkaan. Saimme sen avulla ehkä kolme asiakasta. Kun taas meidän internet-sivuja ja facebook-sivuja käy päivittäin selailemassa kymmenet ihmiset. Prosentuaalisesti saamme siis enemmän hyötyä nettimainonnasta, joka on vieläpä edullisempaa ylläpitääkin. Tällä yritänkin nyt kertoa sitä, että tänä päivänä yrityksen tulee tarkkaan miettiä millaista asiakaskuntaa heillä on ja millainen markkinointi tehoaa siihen ryhmään parhaiten. Ei ole pakollista, että nykyisin käytetään vain uutta markkinointia. Päinvastoin, jos käytät sekä uutta että vanhaa mallia, tavoitat tuplamäärän ihmisiä :)

Aiheesta on kirjoitettu jo monia markkinoinninkirjoja, joihin olemme päässeet tutustumaan kurssimme aikana. Itse luin Seth Godinia vanhassa markkinoinnissa ja Digitaalista jalanjälkeä uudessa. Molemmissa oli mielenkiintoisia pointteja asioihin vaikkei kumpikaan kirja säväyttänytkään juuri minua, siksi en ala niitä tässä ruotimaan sen enempää. Jotta itsekin pääsisin aiheeseen vielä pintaa syvemmälle aion ottaa lukuun muita kirjoja, jotka olisivat juuri minulle mielekkäitä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti