Hae tästä blogista

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Teorian kautta käytäntöön

Olemme nyt alkusyksynä perehtyneet erilaisiin projekteihin, joita kauneudenhoitoalalla voidaan toteuttaa. No alkuun piti tietenkin selvittää mitä koko projektit ovat, kun tästä alkushokista selvittiin aloimme pienissä ryhmissä toteuttamaan näitä uusia tuttavuuksia. 
Ennen kuin pystyimme kunnolla tekemään itse projektia, aloimme etsimään pohjaa sille. Yksi projekteistamme on työntekijätyytyväisyyskysely parturi-kampaamoketjulle. Mietimme millainen  kirjallisuus tähän voisi olla hyödyksi ja tätä kautta löysin Henkilökemia kirjan, josta jo aiemmin kirjoitin kirja-arvostelun. Isoissa ketjuissa työntekijät ovat tekemisisissä mitä erilaisempien ihmisten kanssa, joten koimme tarpeelliseksi tutustua henkilöiden väliseen kemiaan. Kirjan alussa kerrottiinkin millaisia hyötyjä ja haittoja erilaisista persoonista voi olla yrityksille. Näiden persoonallisuustyyppien kautta lähdimme miettimään erilaisia aiheita kyselyyn, mm. kohdellaanko eri ikäisiä työntekijöitä eri tavalla, saatko riittävästi vastuuta, millainen työntekijä-pomo-suhde on jne.
Uskon myös, että kun kysely on valmis ja vastaukset kerätty niin vastausanalyysin tekeminen on helpompaa tämän kirjallisuuden avulla.Pyrimme siis tämän kyselys avulla perehtymään etenkin työilmapiiriin ja selvittämään onko työntekijöillä mahdollisesti jotain hampaankolossa. 


Tälläistä tulosta emme halua löytää.:)

-Annika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti