Olisi tarkoituksena nyt kertoa minun ajatuksiani uudesta ja vanhasta markkinoinnista, varoitan jo etukäteen etteivät nämä ajatukset välttämättä ole sitä mitä uusi ja vanha markkinointi todellisuudessa ovat. Mutta näin minä olen asiaa järkeillyt. Ja on muutenkin vaikea kirjoittaa omaa tekstiä, kun on lukenut muutamien muiden tuotoksia vastaavasta aiheesta, mutta yritetään :)
Ennen tämän kurssin alkua en ollut osannut ajatellakaan, että on olemassa uutta ja vanhaa markkinointia. Jälkeenpäin ajatellen on hyvinkin selvää, että myös tämä on jaoteltu ajan mukaan. Olen käsittänyt niin, että vanha markkinointi on enemmänkin mainontaa esimerkiksi lehdissä, flyereissä jne. Uusi markkinointi sen sijaan on kokonaisuudessaan internetissä, jota hyvin suuri osa väestöstä selaa päivittäin. Mieleeni tuleekin heti, voiko internet hyödyttää mainostajaa enää kauaa, kun sieltä löytyy miljoonia muitakin samankaltaisia mainoksia. Toivottavasti kyllä. Internettiin voidaan tehdä yritykselle kotisivuja, monet ovat facebookissa, twitterissä, youtubessa ja vaikka vallan missä. Mielenkiintoista olisi tietää, kuinka paljon näiden sivujen tekijät tienaavat meidän uuden markkinoinnin aikakaudesta :)
Koska nyt on tarjolla markkinointia joka lähtöön, yritysten tuleekin olla tarkkana missä itseään mainostaa. Ajattelin tässä lähinnä kauneudenhoitoalan yrityksiä etenkin pieniä. Kampaamo, joka on ollut samalla paikalla jo kymmeniä vuosia ja asiakaspiiri on lähinnä 60 -vuotiaista mummoista ylöspäin, on turha varmaan lähteä mainostamaan internetiin. Toki moni eläkeläinenkin käyttää jo internetiä, mutta kärjistetään nyt hieman, kyllä nämä vanhemmat ihmiset taitavat hyötyä enemmän perinteikkäistä lehtimainoksista, joita selailla aamukahvin parissa.
Itse huomasin omassa työpaikassani, ettei lehdissä markkinointi/mainonta auttanut juuri lainkaan. Saimme sen avulla ehkä kolme asiakasta. Kun taas meidän internet-sivuja ja facebook-sivuja käy päivittäin selailemassa kymmenet ihmiset. Prosentuaalisesti saamme siis enemmän hyötyä nettimainonnasta, joka on vieläpä edullisempaa ylläpitääkin. Tällä yritänkin nyt kertoa sitä, että tänä päivänä yrityksen tulee tarkkaan miettiä millaista asiakaskuntaa heillä on ja millainen markkinointi tehoaa siihen ryhmään parhaiten. Ei ole pakollista, että nykyisin käytetään vain uutta markkinointia. Päinvastoin, jos käytät sekä uutta että vanhaa mallia, tavoitat tuplamäärän ihmisiä :)
Aiheesta on kirjoitettu jo monia markkinoinninkirjoja, joihin olemme päässeet tutustumaan kurssimme aikana. Itse luin Seth Godinia vanhassa markkinoinnissa ja Digitaalista jalanjälkeä uudessa. Molemmissa oli mielenkiintoisia pointteja asioihin vaikkei kumpikaan kirja säväyttänytkään juuri minua, siksi en ala niitä tässä ruotimaan sen enempää. Jotta itsekin pääsisin aiheeseen vielä pintaa syvemmälle aion ottaa lukuun muita kirjoja, jotka olisivat juuri minulle mielekkäitä :)
Kolmen ammattikorkeakouluopiskelijan kirjoituksia ja ajatuksia markkinoinnista ja kirjallisuudesta.
Hae tästä blogista
tiistai 30. marraskuuta 2010
OBH NORDICA Volumaster
Juttelimme koulussa ällistyttävimmistä mainoksista joissa on hurjat lupaukset asiakkaille. Minulle tuli heti mieleen tv:ssä pyörinyt mainos OBH NORDICAN Volumasterista, jossa nainen on passintarkastuksessa ja passintarkastaja katsoo vuorotellen naisen passia ja naista, ja toteaa huonolla englannilla "This is no you, this nou hair". Passikuvassa naisella on todella lättänä tukka, kun taas sillä hetkellä valtavan kokoinen Hollywood-tukka, niinkuin huomaatte..

Uskovatko ihmiset todella näihin mainoksiin, että tuote voisi tuolla lailla toimia? Ilmeisesti, sillä luin juuri MTV3 Helmi-palstalta että tuote on lisännyt myyntiä hurjasti. Olen itsekkin kokeillut kyseistä tuotetta ja tekeehän se hieman tuuheamman näköiset hiukset, mutta vain hieman.. En väitä että tuote olisi aivan huono, onhan se hyvä pohja kampauksen tekemiselle, tupeeraus on paljon helpompaa sekä pysyy kauemmin, varsinkin jos omaa todella liukkaat hiukset, eivätkä hiukset rasvoitu niin nopeasti kun ovat tyvestä hieman koholla. Joten onhan laite tosiaan ihan käyttökelpoinen, mutta mainos johtaa ostajat kyllä aika harhaan..
-Iina

sunnuntai 28. marraskuuta 2010
Teorian kautta käytäntöön
Olemme nyt alkusyksynä perehtyneet erilaisiin projekteihin, joita kauneudenhoitoalalla voidaan toteuttaa. No alkuun piti tietenkin selvittää mitä koko projektit ovat, kun tästä alkushokista selvittiin aloimme pienissä ryhmissä toteuttamaan näitä uusia tuttavuuksia.
Ennen kuin pystyimme kunnolla tekemään itse projektia, aloimme etsimään pohjaa sille. Yksi projekteistamme on työntekijätyytyväisyyskysely parturi-kampaamoketjulle. Mietimme millainen kirjallisuus tähän voisi olla hyödyksi ja tätä kautta löysin Henkilökemia kirjan, josta jo aiemmin kirjoitin kirja-arvostelun. Isoissa ketjuissa työntekijät ovat tekemisisissä mitä erilaisempien ihmisten kanssa, joten koimme tarpeelliseksi tutustua henkilöiden väliseen kemiaan. Kirjan alussa kerrottiinkin millaisia hyötyjä ja haittoja erilaisista persoonista voi olla yrityksille. Näiden persoonallisuustyyppien kautta lähdimme miettimään erilaisia aiheita kyselyyn, mm. kohdellaanko eri ikäisiä työntekijöitä eri tavalla, saatko riittävästi vastuuta, millainen työntekijä-pomo-suhde on jne.
Uskon myös, että kun kysely on valmis ja vastaukset kerätty niin vastausanalyysin tekeminen on helpompaa tämän kirjallisuuden avulla.Pyrimme siis tämän kyselys avulla perehtymään etenkin työilmapiiriin ja selvittämään onko työntekijöillä mahdollisesti jotain hampaankolossa.
![]() |
| Tälläistä tulosta emme halua löytää.:) |
-Annika
torstai 25. marraskuuta 2010
Kirja-arvostelu: Digitaalinen jalanjälki
Digitaalinen jalanjälki on Antti Isokankaan ja Riku Vassisen kirjoittama kirja. Siinä kerrotaan kuinka suomalaiset yritysten olisi hyvä käyttää sosiaalisen median ulottuvuuksia omaan viestintäänsä.
Kirjan kaikki osat eivät näin ensi lukemalta aivan auenneet mutta luku, jossa kerrotaan erilaisista netin käyttäjistä, tuntuu jo hieman tutulta. Kirjasta on varmasti paljon hyötyä, kun yrityksessä aletaan miettiä nettiviestinnän ohjeistusta. Sellainen tulisi nykyään olla joka yrityksessä.
Toisella lukukerralla ja tarkoituksen mukaisella tiedon etsinnällä kirja olisi varmasti informatiivisempi. Kirjan alku tuntui raskaalta. Hyvää kirjassa oli esimerkki kampanjat ja luku, jossa kerrotaan kuinka kirjoittaa verkossa.
Toivottavasti tämäkin teksti sisältää edes pienen murusen hyvää netti sisältöä.
Tuulia
keskiviikko 24. marraskuuta 2010
Kommunikoinnin vaikeus
Mikäpä olisikaan vaikeampaa kuin ihmisten välinen kommunikointi! Tätä tosi seikkaa on vaikea vaikea ymmärtää, mutta totta se vain on. Kommunikoinnin muodosta riippuu minkämoisen osan vastaanottaja ymmärtää oikein ja minkä taas väärin. Väärin ymmärretyksi tuleminen on tavallisempaa, valitettavasti.
Projektityöskentelyssä on monta kohtaa missä kommunikointi voi mennä vikaan: ryhmän jäsenten välillä sekä ryhmän ja asiakkaan välillä. Jotta projekti saadaan käyntii täytyy osata neuvotella asiakkaan kanssa sopimus. Osapuolten välisten neuvottelujen lisäksi tiimi- ja projektityöskentely ovat neuvottelun erilaisia muotoja kuten Anneli Kansanen kertoo kirjassaan, Neuvottelu- ja kokoustaito. Tämä on hyvä muistaa, kun porhallamme eteenpäin projektejemme parissa.
Siis neuvottele, neuvottele ja neuvottele.

Teorian soveltaminen käytäntöön
" Niinkuin jokainen rinkkaa tai matkalaukkua pakannut tietää, suurimmat tavarat on asetettava sinne ensimmäiseksi. Sen jälkeen on aseteltava taitavasti keskikokoiset tavarat isojen kylkeen ja pikkurojut voikin sitten sulloa sinne missä on vielä tilaa. Näin jaoteltuna pakkaaminen on hallinnassa ja rajalliseen tilaan saadaan mahtumaan kaikki halutut tavarat" (Nuorten akatemia ry, Matkaopas projektiseikkalilijoille)
Elikkä, projektia tehdessä on tärkeää olla suunnitelma, miten etenee projektin eri vaiheiden kanssa. Yleistähän on tehdä asioista Mind Map, paljon käytetty kartta, johon kirjataan kaikki tärkeät asiat jotka tulee ottaa huomioon ja jotka pitää muistaa projektia tehdessä. Tälläisen kartan jokainen on varmasti joskus jotain tilannetta varten tehnyt. Me ainakin olemme koulussa tehnyt paljon näitä, ja halusimme koittaa uutta tapaa järjestellä asiat. Luimme projektiryhmässä kirjan Matkaopas projektiseikkailijoille, jossa oli paljon hyödyllistä tietoa projektien tekemistä varten. Sieltä poimimme tämän uudenlaisen Mind Mapin eli Road Mapin. Road Map toimii juuri tällä tavalla miten aluksi havainnoillistin kyseistä kirjaa lainaten. Road Mapin ideana on löytää asioille tärkeysjärjestys, eli missä järjestyksessä mikin tehtävä on järkevin hoitaa.
Eli projektin isot asiat/otsikot kirjoitetaan sivun tai seinätaulun vasempaan reunaan allekkain. Tämän jälkeen kun isot asiat on järjestyksessä laiteaan niiden viereen ns. aikajanan mukaisesti oikealle mentäessä seuraavaksi tärkeimpiä asioita. Kun kaikki asiat on kirjattu kartaan tärkeysjärjestykseen, voidaa yhdessä miettiä ryhmän kesken onko aikataulutus ja mietitty järjestys oikeanmukainen, jollein, niin on helppoa siirrellä asioiden tärkeysjärjestyksiä.
Me ryhmän kesken kokeilimme tätä ja koimme tämän toimivaksi tavaksi miettiä projektin kulkua. Yritin etsiä teille kuvaa Road Mapista mutta en ainakaan googlen kautta löytänyt, ehkä tämä on sen verran uusi juttu ettei siitä löydy vielä kuvia..

Kirja-arvostelu, Seth Godin, ISO MUU
Luin paljon kehutun Seth Godonin kirjan ISO MUU. Minulla oli kirjan suhteen suuret odotukset, koska koulussa olemme jonkun verran tutustuneet Seth Godiniin, katsoneet hänen puhe-esityksiään sekä kuulleet hänen kirjoistaan.Hän on viisas mies ja hänellä on hyvät ajatukset asioista. Odotin että kirja olisi inspiroiva, rohkaiseva ja että siitä saisi potkua ja uskoa omaan tekemiseen. Niin kirja olikin, kirjassa jankutettiin koko ajan samaa asiaa, "Uskalla tehdä, ole erillainen kuin muut, erotu joukosta, älä jää paikoillesi, vaan tee jotain mullistavaa!".
Kirja oli koottu erillaisista tarinoista, joten kirjaa oli mielestäni helppo ja kiva lukea. Tykkäsin kyllä kirjasta juuri sen takia kun se oli tarina muodossa. Ainut vaan että tarinat toisensa jälkeen toistivat todella paljon itseään eikä niistä oppinut enää mitään, kun oli jo loppupuolella kirjaa. Oikeastaan koko kirjan sisältö aukeaa kun lukee johdannon, siinä on koko kirjan sanoma puristetuna muutamiksi lauseiksi. Kirjaa ei ollut kirjoittanut yksinään Seth Godin, vaan kirja oli koottu yhteensä 32 eri ihmisten kirjoituksista. Muut kirjoittajat olivat myös samankaltaisia ihmisiä kuin Seth Godin, he olivat isojen firmojen omistajia tai töissä jossain suuressa yhtiössä. Minkään tarinan lopussa ei lukenut ketä näistä ihmisistä oli kyseisen jutun kirjoittanut, olikin vaikeaa koittaa arvata mitkä jutut olivat itse Godinin kirjoitamia.
Pari koulutoveriani lukivat myös kyseisen kirjan ja mietimme sen jälkeen kun olimme keskustelleet jokaisen kokemuksista tästä kirjasta ,että kenelle tämä kirja sopisi. Olimme kaikki sitä mieltä että kirja olisi hyvä sellaiselle ihmiselle joka tarvitsee rohkaisua tai on heikko itsetunto, koska tämä kirjaa saa juuri sinut tuntemaan itsesi tärkeäksi ja kykeneväiseksi tehdä mitä haluat tai olla mitä tahansa haluat. Riko rajojasi!

perjantai 19. marraskuuta 2010
Kemiat kohtaavat
Kirja-arvosteluun valitsin kirjaksi Tony Dunderfeltin kirjan Henkilökemia, yhteistyö erilaisten ihmisten välillä. Jo kirjan ulkoasu on niin hauska, että sitä oli pakko alkaa selata! Psykologian kirja, jossa on kaikkia iloisia värejä kannessa vaikutti hurjan hauskalta. Ja sitä se olikin.
Psykologia on mielestäni aina kiinnostava aihe ja mikä koskisi palveluammatteja ja miksei myös markkinointia sen paremmin kuin henkilökemia. Alallamme joudumme päivittäin tekemisiin itsestämme poikkeavien ihmisten kanssa, joten on hyvä olla hieman faktatietoa kemioista.
Kirjassa käsitellään sujuvasti eri ihmistyyppejä ja kuinka ne voivat toimia keskenään. Se painottuu enimmäkseen työpaikan ihmissuhteisiin ja tiimityön kehittämiseen, joka on juuri sitä mitä olemme tänä keväänä opinnoissammekin harjoitelleet! Tekstikin oli hyvin helppolukuista ja sitä halusi lukea koko ajan eteenpäin. Ehkä jo siitä syystä, että haluaa pärjätä ryhmässä paremmin.
Kirjan loppuun oli mukavasti listattu lähdekirjoja, jotka nekin ovat varmasti mielenkiintoisia ja lukemisen arvoisia opiskelujen ohella.
Suosittelen kirjaa lämpöisesti kaikille, jotka haluavat pärjätä paremmin ryhmätilanteissa! :)
-Annika
-Annika
keskiviikko 17. marraskuuta 2010
Ensimmäinen kirjoitukseni: Blogiarvostelu
Kummalliselta tuntuu tämä blogien maailma. Kovasti niitä kehutaan, jotkut saa niistä mainetta ja mammonaa, ja toiset sormi suussa ihmettelee että "Mikä ihmeen blogi?" Allekirjoitan viimeisimmän vaihtoehdon! :)
Tähän mennessä olen lukenut 9 eri blogin kirjoituksia, eli jokseenkin avuttomalta tuntuu. Informaation määrän tulviessa ovista ja ikkunoista huomaan, etten muista katsoa uutisia, lukea minkäkään valtakunnan lehtiä, saati sitten surffailla netin ihmeellisessä maailmassa blogeja tutkien.
Halusin olla erilainen nuori ja kirjoittaa arvostelun muuta kuin kauneutta ja muotia käsittelevästä blogista. Selasin pari sellaistakin vertailu kohteeksi. Annikan kirjoituksesta poimin blogilista.fi:n ja muotiblogien katselun jälkeen etsin mainontaan liittyeä blogeja. Hakemistossa ensimmäisenä oli uusimman päivityksen mukaan seuraavanlainen blogi http://piirimyyja.wordpress.com/.
Pidin siitä suunnattomasti! Pidin kirjoitustyylistä sekä aihepiireistä, joita kirjoittaja käsitteli. Jutut olivat hauskoja, mutta silti asiapitoisia. Ajatuksia herättäviä muttei liian kantaa ottavia. Ulkoasu on melko neutraali, mutta sen perusteella olettaisin, että kirjoittaja on nainen; kirjoitusten perusteella taas mies. Oletan myös, että kirjoittaja on yrittäjä tai yrittäjä henkinen. Spekulaatiota kaikki, sillä fiksuna blondina en kirjoittajan henkilöllisyyttä mistään bongannut! :) Tästä syystä pientä miinusta.
Jutuista ei myöskään ollut helppoa antaa palautetta, varsinkin jos ei halua tehdä sitä omalla nimellään. Facebook tyylistä tykkäys nappulaa eivät silmäni myöskään bonganneet sivulta. Lukijoiden määrääkään ei ilmoiteta missään. Tästä herää kysymys että onko blogilla sellaisia ollenkaan! Tämä olisi varsin harmillista, sillä kirjoitukset ansaitsisivat niitä. Mutta lukija kuntaa saa varmasti vielä kerrytettyä, olen siinä käsityksessä, että blogi on vielä kovin nuori, vain 2 kk vanha.
Piirimyyjän blogi saa minulta kiitosta vielä siitä, että postaukset ovat lyhyitä ja ytimekkäitä. Ne eivät vie paljoa aikaa edes hitaalta lukijalta toisin kuin tämä jorina jonka nyt ei ole tarkoituskaan herättää kuin opettajan mielenkiinto, jos sitäkään! :P
Nyt kiitos ja kumarrus, ja ensi viikkoon!
- Tuulia

tiistai 16. marraskuuta 2010
Blogiarvostelu
Elikkä, niinkuin ehkä edellisestä kirjoituksesta olette lukeneet, saimme tehtäväksi selailla erillaisia blogeja ja valita niistä suosikki ja kirjoittaa siitä arvostelu. Itselleni blogimaailma on ollut todella vieras ennen tätä tehtävää. En ole oikeastaan edes tiennyt mistä blogeja lähtisin etsimään, eikä ole sitten ollut kiinnostusta edes kokeilla etsiä niitä. Nyt kuitenkin olen selaillut erillaisia blogeja, ja ne ovat todella kiinnostavia! En ymmärrä miten en ennen ole ymmärtänyt lukea niitä! Itseäni kuitenkin muoti ja trendit kiinnostavat kovasti, ja löysinkin hurjan määrän blogeja josta löytyi kiinnostavia juttuja, näitä tulen varmasti seurailemaan tulevaisuudessa:)
Selasin monia Indiedaysin blogeja ja sieltä löysin suosikkini. Tykkäsin erittäin kovasti tytöstä joka kirjoittaa No Fashion Victims-nimistä blogia. Kuitenkin suosikiksi muodostui blogi nimeltä P.S. I love Fashion, jota kirjoittaa Tukholmassa asuva opiskelija-tyttö.
Mikä teki hänen blogistaan kiinnostavan, ensinnäkin tykkään hänen tyylistään paljon, hän pukeutuu todella kivasti ja rakastaa merkkilaukkuja, kuten minä( vaikka en Vuittonia vielä omistakkaan). Pidin siitä että sivuilla on runsaasti kuvia, sivulla on paljon kirjoituksia monista erillaisista aiheista, ja oli kun hän on laittanut sivulle kuvia omista vaateostoksistaan. Kuvia oli viimeisistä muotijutuista, tätä blogia seuraamalla pysyy varmasti mukana ajan hengessä ja tietää mikä on uusinta uutta. On kivaa että blogien kirjoittavat saavat esimerkiksi uutuus kosmetiikkaa kokeiltavaksi, ja sitten kertovat mielipiteitään niistä. Niistä saattaa saada poimituksi vinkkejä itselle:)
Yhdessä kirjoituksessaan P.S. I Love Fashion- kirjoittaja kertoi jenkkiläisestä hampaidenvalkaisusarjasta, jota oli itsekkin tilannut ja kokeillut. Kiinnostuin itse hirveästi tuotteesta koska hän suositteli sitä ja keroi sen auttavan. Hän oli lisännyt myös ennen ja jälkeen kuvia, josta huomasi että hampaat olivat kirkkaamman väriset. Tätä ainetta minulle kiitos!:) Hän oli myös saanut kyseisen nettifirman kanssa sopimuksen, että hänen blogiaan lukevat ihmiset saavat alennusta tietyllä koodilla, jos tilaavat näitä valkaisutuotteita. Varmasti kannattava yhteistyösopimus, sillä olen ymmärtänyt että kyseinen blogi on melko suosittu ja ihmiset lukevat sitä paljon. Jään innolla seuraamaan kyseisen tytön seuraavia kirjoituksia:)
Tässä mietteitäni P.S. I Love Fashion-blogista, suosittelen kaikille hiemankin muodista kiinnostuneille!

sunnuntai 14. marraskuuta 2010
Blogiarvostelu
Okei, eli yhtenä tehtävänä meillä oli kirjoittaa arvostelua jostakin blogista joka herätti tunteita. Itse en kauaa ole vielä blogeja lueskellut, oikeastaan vasta nyt syksyn ajan. Täytyy myöntää, että blogimaailma on aika koukuttava :) Aloitin eri blogien etsiskelyn hyödyntämällä blogilistaa http://www.blogilista.fi/ ja sieltä selailin luetuimpia ja top-listalla olevia blogeja, enimmäkseen muotiin ja kauneuteen liittyviä.
Itselleni muotoutui heti parikin lempparia ja muutama jätti melko kylmäksi, mutta käsittelen tässä tehtävässämme ennemmin niitä jotka miellyttivät. Blogit Nelliinan vaatehuone http://nelliina.indiedays.com/ ja Mungolife http://mungolife.blogspot.com/ olivat ehdottomasti kaksi parhaimmista. Molemmissa käsitellään melko paljon kirjoittajan omaa tyyliä, mietteitä ja ideoita elämästä. Nelliinan vaatehuonetta olen lukenut pidemmän aikaa ja siinä kirjoitustyyli on hyvinkin lyhyempi ja ytimekkäämpi kuin Mungolifessa, jossa kirjoittaja kirjoittaa pidemmin tapahtumista ja ajatuksistaan. Molemmissa blogeissa plussaa on kuvien riittävyys ja se, että vaikka kuvia onkin paljon, blogi ei ole pelkästään yhtä kuvaa vaan myös juttuja löytyy (juttuja joissa on vielä ideaa, eikä vain pari lausetta). Ensisijaisen kiitettävää on myös se, että kiireiset parikymppiset tytöt jaksavat lähes päivittäin päivittää blogiaan niin perusteellisesti.
Mungolifen kirjoittaja Annan viimeisin postaus herätti ajattelua, sillä siinä hän pohti sitä, ettei enää uskalla antaa itsestään niin paljon teksteissään kuin kaksi vuotta sitten. Blogi onkin koukuttanut niin monen lukijan, että suosio on jopa pelottavaakin. Missä meneekään se raja mitä kerrotaan? Toki lukijalle täytyy antaa jotain, että mielenkiinto säilyy ja kirjoittaja säilyy kiinnostavana. Mutta mikä taas menee liian pitkälle? Jos edes facebookissa ei kannata avautua kaikesta lähimmille ystävillekään, niin mistä voi avautua tuhansille tuntemattomille lukijoille? God only knows.
Vielä tässä vaiheessa en pysty tarkemmin blogeja arvostelemaan vähäisen "asiantuntemukseni" takia, sanon vain että suosittelen näitä lämpimästi :)

maanantai 1. marraskuuta 2010
Blogin idea
Kirjoitamme blogia nyt ensimmäistä kertaa, aloitamme kirjoittamaan amkin markkinointikurssia hyödyntäen. Kurssin aikana luemme erilaisia markkinointiin liittyviä kirjoja ja kerromme niistä mielipiteitämme ja sovellamme niitä käytännön projekteihin, joista myös kerromme.
Terveisin Turun Ammattikorkean estenomiopiskelijat Iina, Tuulia ja Annika

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)